Kuinkahan moni meistä on sairastunut vain siksi, ettei kukaan ole opettanut rakastamaan itseä? Paljon on puhetta ja kirjoitusta siitä, miten kaikki lähtee itsensä rakastamisesta ja kuinka tärkeää on rakastaa itseään. Paljon vähemmän on niitä, jotka neuvovat, miten itsevihan voi vähitellen kääntää itserakastamiseksi. Se on mahdollista. Muutokseen tarvitsee sitoutua. On ymmärrettävä miksi se on niin tärkeää ja jatkettava, vaikka itseviha saakin sen ponnistelun näyttämään typerältä, lapselliselta ja tuhoontuomitulta.
Alkuun voi lähteä tekemällä ihan mitä tahansa, mistä nauttii. Itseviha alkaa jossain vaiheessa sanoa, että sellainen tekeminen on lopetettava. On tärkeää huomata tämä sisäinen voima. Sille on ihan turha väittää vastaan, on turha voimalla ja väkivallalla käydä sitä vastustamaan. Parasta on katsoa sitä myötätuntoisesti, antaa sille anteeksi ja jatkaa sinnikkäästi hyvää. Itseviha haluaa rakastaa. Se haluaa maailman olevan täynnä rakkautta. Se haluaa maailman, jossa ei ole pettymyksiä.
Voi alkaa sanoa tai tehdä itselleen mukavia asioita. Ne voivat olla mitä tahansa, josta tulee hyvä olo. Se voi olla vaikka hyvän huomenen toivotus itselle, peilin kautta hymyily itselle, kannustava puhe itselle, hellittelynimen keksiminen itselle eli melkein mitä tahansa mukavaa, mitä vaan voi keksiä.
Kun itseviha alkaa nousta ja sehän nostaa päätään aika ajoin, halu alkaa sättiä ja moittia itseään nousee. Siihen ei tule mennä mukaan. Voit sättiä itseäsi tai olla sättimättä. Valitse rauha ja katsominen. Kuuntele tuota sinussa olevaa olentoa, joka on pettynyt eikä halua kenenkään kokevan samaa tuskaa. Valitse myötätunto. Pidä sylissäsi pettynyttä. Itke itkusi. Vihaa vihasi. Tee sisimmässäsi tilaa rakkaudelle. Se laajenee itsestään. Rakkaudessa ei ole mitään väkisinväännettyä. Rakkauden olemus on oleminen. Se ei vaadi mitään. Rakkaus hyväksyy. Rakkaus ottaa vastaan sen, mikä on.